12.6.2026

100 syytä matkailla Suomessa -kampanja on käynnistynyt – SUOMA ry:n kyselyn mukaan kesän kotimaanmatkailussa korostuvat makuelämykset, kulttuuri ja hengähdys arjesta

Suomalaisten kiinnostus kotimaanmatkailuun on tänä kesänä vahvaa. SUOMA ry:n tuoreen kyselyn mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista aikoo matkailla kotimaassa kesällä 2026, ja erityisesti esiin nousevat makuelämykset, kulttuurikokemukset, yhdessäolo ja tarve pysähtyä arjen kiireiden keskellä. 
 
Kotimaanmatkailu kiinnostaa suomalaisia tänä kesänä viime vuotta enemmän. SUOMA ry:n vuosittain teettämän kyselyn mukaan erityisesti 34–44-vuotiaiden kiinnostus kotimaanmatkailuun on kasvanut viime vuodesta, ja kaiken kaikkiaan yli 70 prosenttia suomalaisista kertoo aikovansa matkailla Suomessa kesän aikana.
Tänä vuonna kotimaanlomalta haetaan ennen kaikkea irtautumista arjesta. Jopa 58 prosenttia vastaajista kertoo arvostavansa matkailussa erityisesti pysähtymistä ja rauhaa, ja 46 prosenttia pitää tärkeänä laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa. Kotimaanmatkailussa kiinnostavat myös helposti saavutettavat luontokohteet, paikalliset elämykset ja mahdollisuus tukea kotimaisia matkailuyrityksiä. 
Ruokamatkailu säilyttää vahvan asemansa osana kotimaanlomaa. Kyselyn mukaan 42 prosenttia vastaajista kertoo ruoan ja ravintoloiden kuuluvan lomaan, ja 33 prosenttia sanoo panostavansa mielellään makuelämyksiin. Lisäksi 55 prosenttia etsii matkoillaan paikallisia erikoisuuksia ja pientuottajien makuja.
Myös kulttuuri kiinnostaa matkailijoita, ja erityisesti nuorten aikuisten vastauksissa korostuvat kulttuurikokemukset, tapahtumat ja paikallisuus. 18–34-vuotiaista jopa 80 prosenttia kertoo matkaavansa kotimaassa tänä kesänä. Nuorten aikuisten vastauksissa näkyvät myös kiinnostus omaan aikaan, luonnossa olemiseen, kiireettömiin kokemuksiin sekä suomalaisen kulttuurin ja omien juurien löytämiseen matkailun kautta. 
Aihe oli esillä myös MTV:n Huomenta Suomessa, jossa kotimaanmatkailun tämän kesän teemoista keskustelivat SUOMA ry:n hallituksen puheenjohtaja Susanne Rasmus sekä Toivolan Vanhan Pihan matkailuyrittäjä Arto Hakanen. 
100 syytä matkailla Suomessa -kampanja kokoaa jälleen yhteen kotimaan kiinnostavia matkailuelämyksiä, paikallisia helmiä ja kesävinkkejä eri puolilta Suomea. Kampanjan sisältöjä voi seurata kampanjasivustolla ja sosiaalisen median kanavissa koko kesän ajan. 
Lue tiedote täältä
Ja seuraa kampanjaa!